Paluu kuviksen tunnille
Oma suhteeni kuvaamataitoon on aina ollut hyvä. Pienestä pitäen olen nauttinut piirtämisestä, maalaamisesta ja muotoilusta. Yläasteen suoritin kuvaamataitopainotuksella, mikä tarkoitti tuplasti enemmän kuvaamataidon tunteja sekä syvempää suuntautumista oppiaineeseen.Tämän kuvaamataidon kurssin aikana olen kiinnostunut kuviksen opettamisen näkökulmasta. Oppiaineena kuvaamataito on mielestäni yksi niistä, mitkä vapaamuotoisuutensa takia ovat oppilaille mieluisia, mutta joka jakaa helposti oppilaat myös niihin, joilla on lahjoja piirtää ja maalata ja niihin, jotka eivät koe osaavansa.
On mielenkiintoista päästä tutustumaan erilaisiin tekniikoihin, varsinkin teknologian soveltamiseen modernissa kuvaamataidon opetuksessa.Ensimmäisellä tunnilla työskenneltiin värien parissa. Muistan värien opettelun alakouluajoilta, mutta oli kertaus oli todella antoisaa ja työskentely tapa miellyttävä.
Koska värien opettele ei vaatinut erikoisia tai poikkeavia tekniikoita koin työskentelyn helpoksi ja opetusta oli helppo seurata. Eri työvaiheet pystyi varmistamaan vieruskaverilta.
Yhtäläisyyksiä kouluaikojen kuvaamataidon tuntiin oli havaittavissa. Luokassa tunnelma oli vapautunut ja rento. Ihmiset napsivat kuvia töistään ja kyselivät apua. Ainoana erona oli siivoaminen, joka sujui huomattavasti jouhevammin. :)
Opettajuuttani ajatellen kuvaamataidon opetuksessa huomioitavaa on luokka-aste ja oppilaiden määrä. Tulevana erityisopettaja piirtäminen ja taide ylipäätään on voi olla oppilailleni yksi keino oppimiseen ja itsensä ilmaukseen, joten sen huomioiminen kaikessa opetuksessa on tärkeää.
Aiempien kokemuksien perusteella kuvaamataidon tuntien riskinä on oikeanlaisen ohjeistuksen mahdollistaminen kaikille ja oppilaiden työskentelynopeus. Osa oppilaista voi toimia itseohjautuvasti ja toinen voi haluta nähdä paljon vaivaa työhönsä.
Sama ilmiö esiintyy kyllä myös tavallisilla luokilla.
Goethen kolmio oli minulle vieras, mutta mielenkiintoinen tapa havainnollistaa värejä ja niiden sekoituksia. Olisin toivonut onnistuvani paremmin "ruskeiden" kolmioiden värien eroavaisuudessa.
Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä syntyy viimeiseinä tehdystä värikartasta.